lauantai 22. marraskuuta 2014

Eloa Englannissa

Ulkomailla asuminen. Nyt kun olen melkein 7 viikkoa täällä saarella ollut, niin on tullut huomattua uusia ja yllättäviä asioita. Olen tosiaan aiemminkin asunut ulkomailla, 3kk Brasiliassa. Silloin tietysti asuin paikassa mikä oli täysin Suomen vastakohta eikä minulla ollut mitään ongelmaa sopeutua elämään siellä. Jotenkin kesä, aurinko ja ihanat ihmiset saattoivat vaikuttaa tähän. Ehkä myös se, että silloin minulla oli jo alusta lähtien tiedossa päivä, milloin palaan takaisin Suomeen. Halusin ottaa kaiken ilon irti jokaisesta päivästä. Englantiin sopeutuminen on ollut huomattavasti vaikeampaa. No, täällä ei olekkaan aurinkoa ja kesä, vaikka ihmiset onkin ihania. Myös se, että tiedän että tämä ei ole mikään muutaman kuukauden juttu, vaan aion olla täällä pidempään, saattaa vaikuttaa asiaan.

Ensimmäiset pari viikkoa oli tosi helppoja. Kaikki oli uutta ja kivaa eikä mikään tuntunut haastavalta. Jossain siinä ensimmäisen kuukauden aikana tuli kuitenkin semmoinen olo että mihin sitä on taas tullut lähdettyä. Vaikka Suomi ja Englanti eivät ole niin kaukana toisistaan niin näillä mailla on niin paljoa eroavaisuuksia. Alkuun ruoka tökki ihan tosi pahasti. Terveellinen ruokavalio täällä on itsessään haaste. Kuten paikallisetkin täällä sanoi, että jos haluaa syödä terveellisesti, niin pitää oikeasti nähdä vaivaa sen eteen. Suomessa on paljon enemmän terveellisiä ruokavaihtoehtoja kuin täällä. Muutaman viikon ajan tämä oli oikeasti haastavaa minulle. Ruoka. Ruuan perusväri on keltainen. Tässä muutama kuva mitä olen ottanut täällä syödyistä ihan perusruuista.




Nyt kuitenkin olen päässyt ruoka-asian yli. Ollaan alettu syömään oikeasti terveellisesti ja on paljon parempi fiilis siitä. Olen siitä onnekkaassa asemassa, että tämä minun ns hostmum on aikanaan asunut 10kk Suomessa. Ollaan siis puhuttu melko avoimesti Suomen ja Englannin välisistä eroista, sillä hän on huomannut ne myös itse. Hän itse kommentoi ruoka-asiaan, että Suomessa terveellisesti syöminen on normaalia ja helppoa, täällä se on työn ja tuskan takana. Ollaan onneksi nyt molemmat terveellisen ruokavalion puolella, joten on helpompi yhdessä nähdä vaivaa ruuan eteen. Yhtenä iltana juotiin viiniä ja katsottiin elokuvaa. Kaapista kaivettiin esiin pussi popcornia. Täällähän kaikki ostavat kaupasta valmiiksi paahdettuja popcorneja, mikä on sinänsä outoa ja ällöttävää, mutta pystyn elämään tämän kanssa. Se, mikä tässä tökkii, on popcornien maku. Täällä ei tunneta käsitettä suola, vaan kaikki popcornit ovat joko sokerilla maustettuja tai sitten esimerkiksi toffeen makuisia. Noh, tämä meidän popcornipussi oli perus sokerin makuinen. Siinä pienissä viinipäissämme käytiin keskustelemaan popcorneista ja saatiin melko syvällinen keskustelu aikaiseksi, kun hostmum perusteli miksi suolaiset popcornit ovat ällöttäviä ja minä kerroin kuinka englannissa ei ymmärretä popcornien päälle ollenkaan. Eihän popcornit oikeasti vaikuta minun elämääni mitenkään, mutta se nyt on taas yksi pieni asia mikä on aivan erilailla suomessa.

Jatkuva englannin puhuminen ei ole ollut vaikeaa. Jotenkin suomi ja englanti tulee ihan yhtä hyvin minun suustani ulos. Olen alkanut näkemään uniani englanniksi. Muistan, kun sama tapahtui minulle Brasiliassa. Tajusin, että uneni oli portugaliksi koska en ymmärtänyt puoliakaan mitä ihmiset minulle puhuivat. En osaa oikein sanoa, missä vaiheessa aloin uneksia englanniksi, koska kieli on minulle helppo. Eräänä yönä kuitenkin näin unta, jossa vietin aikaa jonkun tuntemattoman porukan kanssa. Yhtäkkiä pari ihmistä alkoi puhumaan keskenään suomea ja minä mietin, että tietävätköhän he että minäkin olen suomesta ja ymmärrän kaiken mitä he puhuivat. Aamulla totesin, että uneni oli varmasti muuten englanniksi, mutta tuo yksi kohta vain suomeksi. Viime yönä näin unta, missä puhuttiin sekä englanniksi että suomeksi. Jännää.

Vaikka alkuun minulla oli pieniä vaikeuksia sopeutua tänne, olen päässyt niistä kaikista yli. Tämä paikka tuntuu aivan kodilta. Heitetään aina välillä tämän englantiperheeni kanssa vitsiä siitä, kuinka olen täällä muiden jaloissa pyörimässä. Eilen puhuttiin viikonlopun suunnitelmista, sillä tämä perhe meni sukuloimaan ja minut jätettiin itekseni kotiin. Tästä nousikin sitten keskustelu, että jos minä ottaisin lapsen ja menisin hoitamaan sukuloinnit, niin nämä vanhemmat saisivat levätä. Totesin vain että, teidän perhe, teidän ongelma. Minulle vastattiin "Mutta sinä kuulut myös tähän perheeseen". Vaikka se oli yksittäinen kommentti keskellä keskustelua, tuli minulle siitä äärettömän hyvä mieli.

Vesisateessa

Mun makuuhuoneen yhdellä seinällä on ollut valokuvakehyksiä, mutta vasta viime viikolla sain aikaseksi hankkia niihin omia kuvia. Ja ei, en tarkoita omakuvia. Mun mielestä on ihan parasta, että täällä on kaikkialla sellaisia koneita, mistä pysty tulostamaan kuvia puhelimesta. Puhelin yhdistetään bluetoothin kautta siihen masiinaan ja klikataan mitkä kuvat halutaan, ja ne tulostuu ihan kunnon valokuvina. Koska mulla oli vaan kymmenen kehystä, niin kyllä siihen meni aikaa kun valitsin mitkä kuvat haluan laittaa esille. Tälläinen siitä sitten tuli. (Vähän on huono kuvanlaatu mutta eiköhän kukakin tunnista itsensä.)



Viime viikolla kävin kaverini kanssa eläintarhassa. Aamu alkoi hyvin, navigaattori neuvoi meidät aivan väärään paikkaan, joten päädyimme menemään eri eläintarhaan minne oli tarkoitus mennä. Kun viimeinkin saavuimme perille, alkoi vettä satamaan kaatamalla. Hetken aikaa harhailimme eestaas, kun paikan päällä ei ollut ketään muita ihmisiä ja eläimetkin olivat menneet sisälle sadetta pakoon. Onneksi kuitenkin iltapäivästä tuli parempi keli ja meillä oli aivan huippu päivä.






Muuten mun elämä on näyttäny melko paljon tältä:








perjantai 21. marraskuuta 2014

TGIF

Jotenkin ajattelin että ehtisin kirjoittamaan blogiin säännöllisesti. No - en ole ehtinyt. Tällä hetkellä istun Maidstonen keskustassa kahvilassa. Kaupunki on täyttynyt jouluvaloista. On ne jo jonkun aikaa roikkunut tuolla, mutta vasta tällä viikolla ne on sytytetty. Kävelykadun päälle on tehty valoista kattomainen rakennelma, joka näyttää siltä kun taivaalla tuikkisi paljon tähtiä. En yleensä oo mitenkään hulluna jouluvaloihin mutta nää on kivat. Täytyy tässä lähiaikoina käydä tsekkaamassa lontoon jouluvalot. Tosiaan, istun näin perjantain kunniaksi itekseni täällä kahvilassa. Ei mulla oikeen ole mitään asioita hoidettavana täällä, mutta kun olin jo muutenkin kaupungilla niin päätin jäädä tänne ihmettelemään. Toivottavasti en nyt kuulosta creepyltä stalkkerilta, mutta välillä on kiva istua itekseen ja katella ihmisiä.

Tänään ku istuin juna-asemalla niin kävi maailman suloisin juttu! Vastapäätä olevalle laiturille tuli juna ja suunnilleen mua vastapäätä siinä junassa oli sellanen lauma lapsia tulossa koulusta.Yks niistä huomas mut ja kävi vilkuttamaan. Hetken aikaa ihmettelin että kenelle se vilkuttaa, ja samalla toinen lapsi kävi vilkuttamaan. Yhtäkkiä siinä oli joku kuus muksua ketkä kaikki tuijotti mua ja heilutti käsiään aivan hulluna. Hetken aikaa kelasin läpi kaikki lapset ketä täällä tunnen eikä kukaan niistä näyttäny olevan siinä junassa. Päätin kuitenki hämmennyksissäni nostaa käteni ja morjestaa lapsille. Samalla hetkellä kaikki lapset siinä vaunussa kävi nauramaan ja kiittelemään minua. Istuin ne 5 minuuttia mitä venasin omaa junaani hymyillen ku minäkin idiootti. Päätin että ens kerralla ku tuntemattomat lapset morjestelee ni alan vaan irvistelemään takasin. Uskomatonta mutta mulle tuli aivan tajuttoman hyvä mieli tästä!

Kai mun on nyt pakko kertoa mun (teko)syyt miks en oo kirjottanu blogiin hetkeen. Oon viime viikkoina nähny jonku verran kavereita ja hengannu niitten kanssa iltamyöhään. Oon vihdoin ja viimein palauttanu opparini ja suorittanu opintoni loppuun. Keskiviikkona kun palautin opparin ja anoin tutkintotodistusta ni syötiin hyvin ja juotiin viiniä. Oon tosi helpottunu ku viimeinki on kaikki koulujutut pois alta. Ja viimeisin mutta ei todellakaan vähäisin syy on se että oon liittyny paikalliselle kuntosalille! Siellä oon jotenki saanu vietettyä melkein kaikki iltani. Kerron kuitenki salijuttuja joku toinen kerta.

Aika rientää joten niin täytyy minunkin! Palaan asiaan vielä tässä viikonlopun aikana!

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Mini mayhem

Ajattelin tässä puhelimella näpytellä nopean tekstin ku tuo pieni nukkuu päiväunia. Olen tällä viikolla aika hyvin ehtinyt miettimään että miltä tämä elämä vauvan kanssa nyt tuntuukaan. Tänä aamuna totesin ääneen, että on tämä nyt elämää ku mun päivän suurimmat mietinnän aiheet on ne, että ruokinko pienen ennen kun lähetään jonnekki vai vasta perillä. Jollain tapaa rentoa, kun ei oikeasti tartte miettiä tän ihmeellisempiä.

Jos vauvalla on huono päivä, niin mullakin on huono päivä. Jos vauvalla on hyvä päivä niin mullakin on hyvä päivä. Tänään meillä on ollut aivan loistava päivä. Käytiin tänään muskarissa. Ekalla kerralla tuossa kuukausi sitten en osannut yhtäkään laulua. Tänään osasin jokaisen sleeping bunnyn ja scarecrowin. Huippua! Vaikka Nate oli tosi väsynyt, niin se jakso hymyillä ja nauraa koko muskarin ajan. Viime kerralla sitä ei ois voinu vähempää kiinnostaa mitkään laulut ja leikit, mutta tänään jaksettiin jokainen laulu ja tanssi. Vaikka monet vauvat itki ja kiukutteli vieressä niin Nate vaan hymyili ja kikatti kaikelle. Tänään muskarissa oli paljon lapsia, keitä ei olla ennen tavattu. Parasta oli kun semmoinen vähän Natea vanhempi poikavauva konttasi meidän luokse ja jäi Naten kanssa leikkimään. Hetken aikaa pojat tökki toistensa naamoja ja sen jälkeen alkoivat nauramaan.

Tietysti, en muista oonko aiemmin sanonu, mutta Nate on oppinut istumaan. Ja sille on puhjennut kaksi hammasta. Jotenkin elämä on helpompaa kun toinen osaa jo istua. Nuo hampaat taas tekee tästä vähän ikävämpää, kun Nate edelleen tahtoo purra kaikkea, niin ne kaksi alahammasta tuntuu välillä vähän ikäviltä.

Nyt tuo pieni heräsi jo päikkäreiltä, täytyy mennä sen luo.

perjantai 7. marraskuuta 2014

Pankkipankkipankki

Tiedän, että ootte kaikki pidättäneet hengitystänne mun pankkitilin avaamisen suhteen. No, tässä tilannepäivitys. Torstaina käytiin pankkikonttorissa selvittämässä, että mitä me (minä) nyt tarvitaan tilin avaamiseen. Aina kun puhelimessa oli juteltu jonkun kanssa, niin tuli eri informatiota kun edellisellä kerralla. Sateisena iltana astuttiin sisään typötyhjään pankkikonttoriin, missä tiskin takana istui sellainen vanha kurppa. Kurpalla tarkoitan nyt sellaista hapanta, elämäänsä kyllästynyttä naishenkilöä. Selitettiin tilanne, ja kysyttiin että mitä dokumentteja nyt tarvitaan. Vastauksena oli passin ja osoitetodistuksen aka kirjeen lisäksi verotodistus. Tästä väännettiin hetken aikaa; kun en oikein ansaitse niin paljoa että pitäisi veroja maksaa. Ollaan oltu yhteyksissä verotoimistoon ja he sanoivat että ihan turha minulle hankkia minkään näköisiä veropapereita. Pankki kuitenkin vaati niitä. Sen lisäksi, minulla pitäisi olla todistus, missä on kaikki minun entiset ja nykyiset tiedot, henkilöltä joka on hyvässä virassa ja tuntee minut. Noh, tässä välissä minun hostmum kysyi että eikö tämä paperi riitä, mikä on jo kirjoitettu. Paperista löytyy kaikki tarpeelliset tiedot ja se on hänen kirjoittamansa, ja hän tietysti tuntee minut. No ei. Pankki haluaa, että esimerkiksi tohtori, joka tuntee minut ja voi todistaa että asun kyseisessä osoitteessa, kirjoittaa samaisen lapun. Siis mitä nyt taas. Sillä ei siis ole väliä. että kirjoittaako sen paperin joku tuttu vai tuntematon, kuhan hän on jumankauta tohtori! Miten jonkun ihmisen, kuka ei minua tunne, mutta on ammatiltaan tohtori, sana on painavampi, kuin ihmisen kenen luona asun? En vaan käsitä. Lähdetiin pankista ja molemmilla nousi savua korvista. Ei tässä ole mitään järkeä. Aivan sama, jos tämä on näin vaikeaa, niin en enää halua pankkitiliä. Jatkettiin kaupungilla kävelyä, kun vastaan tuli toinen pankki. Päätettiin kokeilla, jos eri pankilla tämä sujuisi paremmin. Syy miksi yritettiin asioida ensimmäisessä pankissa, oli se, että olisimme kaikki saman pankin jäseniä. Vaikka ei sillä niin väliä ole, olisi se silti helpompaa. Noh, astuimme sisään tähän toiseen pankkiin. Siellä meitä oli vastassa nuori nainen. Pidettiin pieni monologi siitä, että halutaan avata pankkitili, selitettiin mikä tämä tilanne on, ja että olimme yrittäneet saada avattua tiliä toiseen pankkiin, ja jossain vaiheessa nainen keskeytti meidät kysyen "onhan sinun passi voimassa?". Totesin että joo, tietty. Nainen sanoi, että hän varaa minulle ajan, otan passin ja minkä tahansa paperin, missä kerrotaan missä minä asun mukaani, niin saan avata tilin. Hetken aikaa seisoimme hiljaa ja tuijotimme naista. "Siis, pelkkä passi ja yksi paperi?". "Joo".

Ensi viikolla (toivon mukaan) saan avattua itselleni pankkitilin kuukauden yrittämisen jälkeen. Illalla kun tulimme kotiin, niin hostmum ilmoitti vaihtavansa pankkia huonon asiakaspalvelun vuoksi. :) Katotaan tosin vielä että kuin monta mutkaa tähän matkaan mahtuu.

tiistai 4. marraskuuta 2014

Ma en ummarra

Okei, nyt mun on pakko kirjoittaa asioista mitä minä en vaan millään jaksa ymmärtää tässä maassa. Täällä on niin monta asiaa mitä rakastan, ja mistä tykkään aivan loputtomiin. Esimerkiksi junalla matkustaminen. Tästä siis tykkään. Avasin oikein paikallisen vr:n sivuston, että en edes valehtele. Kuvitellaan, että olen menossa New Hythestä (mun pysäkki) Gillinghamiin. Matka kestää 48 min ja siinä on yksi vaihto. Menolippu maksaa £5,50. Noh, loogisesti kun olen tulossa takaisin ja ostan paluulipun, se on toiset £5,50. MUTTA. Jos tiedän jo menolippua ostaessa, että olen myös tulossa takaisin, saan menopaluulipun hintaan £6,10. Huippua, eikö? No, nyt mulla on menopaluu New Hythe - Gillingham. Tälle päivälle. Ei kellonaikoja. Junia kulkee puolen tunnin välein, voin hypätä mihin tahansa. Jos haluan matkalla pysähtyä ja hypätä pois junasta millä tahansa pysäkillä, voin sen tehdä. Voin olla vaikka pari tuntia ties missä, sitten hypätä taas junaan joka kulkee kohti Gillinghamia. Rakastan tätä. Etenkin kun junia menee niin usein. Ei ole mikään kiire ehtiä tiettyyn junaan, vaikka lippu olis jo ostettu. Suomessa saa juosta hiki otsassa että ehtii tiettyyn junaan, jotta pääsee istumaan ennalta määrätylle paikalle. Täällä voit hypätä mihin tahansa junaan mikä kulkee oikeaan suuntaan. Parhautta.

Siinä oli yksi asia mitä rakastan täällä. Nyt kuitenkin näihin aiheisiin mitä en vaan ymmärrä. Hankin itselleni kirjastokortin. Korttia hankkiessa minulta kysyttiin, että onko minulla mitään paperia mikä todistaisi, että asun osoitteessa y. Suomessa kaivaisin tässä vaiheessa vuokrasopimusta esiin. Täällä tarvitaan mikä tahansa kirje tai postin kuljettama tuote, mikä on minun nimelläni lähetetty tähän osoitteeseen. Ja ei, tämä ei ollut koska olen ulkomaalainen. Kaikki kantavat mukanaan mitä tahansa postin tuomaa paperia, missä lukee heidän nimensä ja osoitteensa peräkkäin. No, tämä oli minun kolmas päiväni tässä maassa eikä postia ollut oikein tullut. Onneksi minulla oli mukanani tämä kaveri kenen luona asun. Minulla oli mukanani lappu, missä lukee että minä (hlötunnus) asun henkilön x luona (tässä vaiheessa kaivettiin passi esille, että varmasti olen sama kaveri kun mitä paperissa sanotaan). Tämän jälkeen kaivettiin esiin toinen paperi, missä sanotaan, että henkilö x asuu osoitteessa y. Noin, nyt saatiin todistettua minun osoite. Hullua. Tämän jälkeen virkailija löi kirjastokortin käteen, ja sanoi että saan lainata kolme kirjaa kerrallaan, kunnes menen kirjastoon LASKUN kanssa, niin saan lainata 20 kirjaa kerrallaan. Kirjastolle ei siis riitä, että olen (monen mutkan kautta) todistanut osoitteeni. Jotta saisin enemmän oikeuksia, minun pitää todistaa, että minulle tulee laskuja tähän osoitteeseen. Siis mitä v*ttua. Ei vissiin auta Saunalahden verkkopankkiin pistämät laskut, tällä hetkellä kun minulle ei muita laskuja tule. Toistaiseksi minulla ei siis ole oikeuksia lainata enempää kuin kolme kirjaa kerrallaan.

Kirjastokortin hankkiminen oli haastavaa, arvatkaa vain kuinka haastavaa on yrittää avata pankkitili. Okei, nyt minulla on postin kuljettamia papereita minun nimellä ja osoitteella varustettuna, voin todistaa asuvani täällä. Löytyy jopa paikallinen puhelinnumero (sitä kysytään yllättävän usein). Kävin tänäiltana täyttämään lomaketta, minkä kautta pankkitilin pystyy avaamaan. Kovasti ne halusivat tietää missä osoitteissa olen viime aikoina asunut ja kuinka pitkään. Kyllä siinä vähän päätä vaivattiin kun laskin kuukausia. Seuraava kysymys; olenko opiskelija vai työntekijä. Opiskelija joo, vielä vuoden loppuun. Tällä saisin vaikka mitä anteeksi (kuten ei tarvitsisi täyttää tietoja työnantajasta). Olen myös työntekijä. Kuka on työnantaja - no olen au pair, mun työnantaja on tämä perhe missä asun. Kun pistän rastin ruutuun, että olen työntekijä, en opiskelija, tulee seuraavaksi kysymykseksi verot. Mihin maahan minä maksan veroja? Minun "työnantajat" (= tämä perhe) joutuu alkamaan maksamaan enemmän veroja siitä, että ovat palkanneet itselleen työntekijän. Okei, ehkä pistän sittenkin rastin ruutuun että olen opiskelija. Koska olen vain opiskelija, jolle ei tule laskuja, en ilmeisesti tarvitse itselleni pankkitiliä. Kumpi minä nyt olen, opiskelija vai työntekijä? Siis mitä v*ttua? Reilu vartti istuttiin sohvalla koko perheen voimin yrittäen täyttää tuota lomaketta. Ei saatu mitään aikaseksi. Haluan vain avata pankkitilin. Menen torstaina konttoriin juttelemaan asiasta, että olen sekä opiskelija että työntekijä.

Jos lähdet hakemaan töitä, pitäisi sinulla olla osoite, pankkitili ja paikallinen hlönumero. Jos haluat pankkitilin, pitää sinulle tulla laskuja. Jos haluat laskuja (kuka nyt haluaa laskuja?), pitää sinulla olla osoite, mihin niitä lähettää. Jos haluat osoitteen (huh, todellakin haluat osoitteen), pitää sinun todistaa uudelle vuokranantajallesi olevasi luotettava tyyppi, esimerkiksi pystymällä todistamaan että sinulla on pankkitililläsi rahaa. Loppumaton oravanpyörä. Olen tässä nyt kuukauden yrittänyt sisäistää, että kuhan mulle tulee laskuja, niin kaikki alkaa sujumaan. Miten tämä koko maa pyörii laskujen ympärillä? Ja ei, en ole vielä edes yrittänyt hankkia paikallista henkilönumeroa.


Nyt soi: Echosmith - Cool Kids



Ps. Nyt kun päästiin puhumaan asioista mitä en ymmärrä, voin kertoa että on tulossa postaus paikallisesta ruokakulttuurista.

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Marraskuu

Kyllä aika menee nopeaan, olen ollut jo kuukauden täällä! Tällä viikolla on ehtinyt sattua ja tapahtua vaikka mitä. Olen kahteen kertaan ollut liikenneruuhkassa jumissa. Ja kun sanon liikenneruuhka, niin tarkoitan oikeaa liikenneruuhkaa. Jotenkin sitä unohtaa, että täällä on ihmisiä ja autoja _hieman_ enemmän kun Suomessa. Selvisin kuitenkin molemmista kerroista. Olen käyttänyt Naten neuvolassa. Ensimmäinen kerta kun olen käyttänyt vauvaa neuvolassa ja hienosti me selvittiin!

Yhtenä päivänä meiän auto sano ittensä irti. Soitettiin korjaaja paikalle kattomaan mikä siinä on. Se iltapäivä menikin pihalla pyöriessä samalla kun autoa korjattiin. Tässä missä asun on aika monta kerrostaloa, ja talojen keskellä tollanen ihan mukava piha-alue. Normaalisti tossa juoksee koirat vapaana ja naapuruston lapsia näkyy aika usein siinä. No, sinä päivänä ku autoa korjattiin ni oli taas sellaset 20 asteen helteet. Istuttiin tossa pihan puistossa, kun siihen tuli naapuruston poikia. Pojilla tarkoitan nyt semmosia 4-6-vuotiaita. Kovasti kaikki halus tehdä tuttavuutta. Minut kutsuttiin katsomaan kun pojat pelas jalkapalloa. Mulla oli ihan tosi kivaa. Tosin muistan vaan yhden muksun nimen, mut naamat ainakin jäi mieleen. Yhtäkään naapuria (aikuista) en tiedä / tunne, mutta nyt tiiän reilut kymmenen poikaa ketkä asuu tässä pihapiirissä.

Vihdoin ja viimein saatiin aikaseks kattoa Gone Girl. Normaalisti mun tulee tosi harvoin käytyä elokuvateatterissa kattomassa mitään, mutta tää oli aivan sen arvoinen. Puol tuntia leffan jälkeen istuttiin vaan paikoillaan, tuijotettiin eteenpäin ja yritettiin ymmärtää että mitä just tapahtu. Suosittelen!

Lauantai-iltana käytiin kattomassa ilotulituksia. Englannissa juhlitaan marraskuun alussa bonfire night -nimellä kulkevaa ilotulitusiltaa. Jos ette tarinaa tiedä, niin tämän takana on epäonnistunut terroristi-isku (Wikipedia osaa kertoa lisää). Mentiin kaveriporukalla suurelle farmille, minne oli kasattu muutamia huvipuistolaitteita niin lapsille kuin aikuisille, piha-alue oli täynnä niin ruoka- kuin juomakojuja ja tunnelma oli aivan loistava. Jollain tapaa tuli mieleen Saksan Oktoberfestit. Jokunen tunti pyörittiin paikan päällä ennenkuin ilotulitukset alkoivat. Oli aivan huippu ilta!





             


       


Ja vähän vauvajuttuja. Nate on oppinut pussaamaan. Nate ottaa toista joko korvista tai poskista kiinni, vetää lähemmäs omaa naamaansa ja avaa suunsa. Eikä se pure, vaan pussaa (ja kuolaa). Viikolla Nate oli mummollaan hoidossa ja illemmalla minä ja Naten äiti käytiin hakemassa vauva kotiin. Kun saavuimme paikalla, Nate pussasi ensin äitiään. Hetken kuluttua kun minä otin lapsen syliini niin se pussasi minuakin. Yleensä nämä hellyydenosoitukset ovat osa puremista mutta tuolla kerralla Nate ihan oikeasti vain pussasi meitä. Kuinka söpöä! Nate edelleen syö kaikkea mistä saa otteen. Yhtäkään hammasta ei ole vielä kuitenkaan tullut. Tällä viikolla Nate oppi istumaan itse! Ja se tapahtui vielä kun olin kahdestaan Naten kanssa! Yritin ottaa siitä kuvia, mitä esittelisin vanhemmille kuhan he tulevat töistä kotiin mutta se oli vähän kuin olisu kuvannut huojuvaa tornia.





Englanti kuittaa! Life is good!

Nyt soi: The Script - Superheroes